30.11.2020

Unikie – Rahoituskierros

Neuvoimme suomalaista teknologiayhtiötä Unikieta rahoituskierroksella, jolle osallistuivat sijoittajina CapMan Growth ja Tesi.

Unikie on Suomen kolmanneksi nopeimmin kasvava teknologiayhtiö. Sen erikoisalaa ovat vaativat edge-laskentaratkaisuihin perustuvat ohjelmistot, joita se kehittää erityisesti autoteollisuuteen, älykkäisiin koneisiin, tuotantoteollisuuden tekoälyratkaisuihin ja tietoliikenneverkkoihin. Yhtiön keihäänkärkituote on Unikie AI Vision, maailmanmarkkinoille skaalautuva autonomisen ajamisen ratkaisu. Unikie on perustettu vuonna 2015, ja se toimii nykyisin Suomen lisäksi Ruotsissa, Saksassa, Puolassa ja Yhdysvalloissa.

CapMan Growth lukeutuu Suomen johtaviin kasvusijoittajiin. Rahasto tekee merkittäviä vähemmistösijoituksia nopeasti kasvaviin yrityksiin, joilla on kunnianhimoiset kasvu- ja laajentumistavoitteet. CapMan Growth kuuluu CapManiin, pääomasijoitusalan johtavaan pohjoismaiseen asiantuntijaan, joka rakentaa aktiivisesti arvoa hallinnoimillaan yli 3 miljardin euron pääomilla.

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Tesin hallinnoimat pääomasijoitukset ovat yhteensä 1,6 miljardia euroa.