7.1.2021

Odottaako tänä keväänä konkurssipandemia?

Koronaviruspandemia iski viime keväällä rajusti Suomen reaalitalouteen. Pandemian vuoksi määrätyt rajoitustoimet ja annetut suositukset johtivat useilla aloilla yllättävään liikevaihdon ja kassavirran tyrehtymiseen. Hallitus pyrki ehkäisemään likviditeettiongelmien vaikutuksia muun muassa valmistelemalla nopeasti konkurssilakiin muutoksen, jolla poistettiin väliaikaisesti velkojan mahdollisuus hakea velallista konkurssiin silloin, kun velallinen ei ollut maksanut velkojan selvää ja erääntynyttä saatavaa viikon kuluessa velkojan konkurssiuhkaisen maksukehotuksen saatuaan. Muutoksen hyvää tarkoittava ja perusteltu syy oli estää sellaisten yritysten konkurssiin joutuminen, joiden maksukyvyttömyys oli tilapäistä ja koronavirustilanteesta johtuvaa. Muutos koski kuitenkin kaikkia yrityksiä.

Koronapandemian toisen aallon iskettyä väliaikaisen lakimuutoksen voimassaoloa on pidennetty tammikuun 2021 loppuun saakka. Tilastokeskuksen tietojen mukaan jo nyt tammi-marraskuun välisenä aikana konkurssihakemusten määrä on pudonnut lähes 17 prosenttia edellisvuoden samaan ajankohtaan verrattuna.

 Alkukeväällä voi olla odotettavissa ennätysmäärä konkursseja. Monet pandemian talousvaikutusten torjuntatoimet ovat lähinnä lykänneet akuuttia kassakriisiä, eivätkä ne ole tuoneet huojennuksia yritysten vastuisiin. Konkurssiin joutuvien yritysten kassat saattavat siten olla täysin tyhjät ja niiden velkataakka kasvanut liian suureksi.

Tuomioistuimet uhkaavat ruuhkaantua

Jo tällä hetkellä tuomioistuimet ovat lykkääntyneiden asioiden käsittelyn vuoksi ylikuormittuneita. Asiantuntevia pesänhoitajia ei välttämättä riitä tarpeeksi patoutuneen konkurssimäärän hoitamiseen. Tämä puolestaan saattaa johtaa siihen, että väärinkäytöstilanteet jäävät selvittämättä, mikä lopulta koituu kunniallisen enemmistön ja yhteiskunnan kustannukseksi.

Koronakriisissäkin yrityksen hallituksen on syytä pysyä valppaana ja toimia huolellisesti. Velkojia ei tule suosia toisten kustannuksella ja oman pääoman menettäminen on ilmoitettava kaupparekisteriin. Liiketoiminnaltaan terveille yrityksille löytyy apua myös kriisitilanteessa, jos sitä uskalletaan hakea riittävän aikaisin.

Artikkeli on julkaistu ensin Kauppakamari-lehdessä 4/2020.