7.10.2021

Kesätyöntekijät valitsivat Castrén & Snellmanin jälleen vastuulliseksi kesätyönantajaksi

Kesätyöntekijät valitsivat jälleen Castrén & Snellmanin vuoden 2021 Kesäduunitutkimuksessa Vastuulliseksi kesäduuniksi. C&S kiri kaksi sijaa ylemmäs viime vuodesta ja sijoittui pienten ja keskisuurten yritysten sarjassa toiseksi. Toimistomme sai vastanneilta kesätyökokemuksen keskiarvoksi 3,8/4 ja parhaimman arvosanan työnhakuvaiheen sujuvuudesta omassa sarjassaan.

Kesäduunitutkimus kuuluu Vastuullinen kesäduuni ‑kampanjaan. Tutkimuksen kymmenen parasta kesätyönantajaa palkitaan vuosittain kolmessa erikokoisten yritysten sarjassa. Tutkimus toteutettiin kesätyökauden aikana, ja siihen osallistui 129 kesätyönantajaa. Työntekijöiden arvioita tutkimuksessa kertyi lähes 9 500. Työnantajia arvioitiin muun muassa työnhakuprosessin, perehdytyksen, työtehtävien mielekkyyden ja tasapuolisuuden perusteella.

“Lämmin kiitos kaikille kesätyöntekijöillemme! Tämäkin kesä oli poikkeuksellinen, kun suurin osa toimistomme väestä työskenteli etänä. Poikkeusajasta huolimatta halusimme toteuttaa harjoittelujaksomme mahdollisimman normaalisti. Meillä työskenteli kesällä nelisenkymmentä harjoittelijaa, joista jokainen vaikutti osaltaan siihen, että kesä toimistollamme sujui hyvin”, kertoo henkilöstöjohtaja Outi Ruohola.

Saimme kesän harjoittelijoilta jälleen kiitosta mielenkiintoisista työtehtävistä, luottamuksesta ja lämminhenkisestä ilmapiiristä.

”Hain Cassulle kesätöihin jo toista kertaa erityisesti siksi, että täällä minua kannustetaan aina tekemään asiat rohkeasti omalla tyylilläni. Harjoittelijoiden näkemyksiä arvostetaan, ja meitä rohkaistaan ajattelemaan itsenäisesti ja luottamaan omiin kykyihimme”, kertoo kesän jälkeen projektiharjoittelijana jatkanut Karin Hentunen.

Nuorempana kesäharjoittelijana työskennellyt ja syksyllä projektiharjoittelijana jatkanut Julius Forsblom kertoo:

”Pääsin tekemään töitä mahtavan tiimin kanssa motivoivassa ympäristössä, jossa harjoittelijoiden työpanosta todella arvostetaan ja pidetään tärkeänä.”

Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, joka haastaa työnantajat tarjoamaan 14–29-vuotiaille nuorille enemmän ja laadukkaampia kesätyöpaikkoja. Tutkimuksen tekee IROResearch ja se toteutetaan vuosittain. Lue lisää Oikotien nettisivuilta.