2.5.2022

Castrén & Snellmanin liikevaihto kasvoi yli neljänneksen – kasvu antaa askelmerkit tulevaan

Castrén & Snellmanin tilikausi 2021 päättyi ennätykselliseen kasvuun. Asianajotoimiston liikevaihto oli tammikuussa 2022 päättyneellä tilikaudella 66,2 miljoonaa euroa, joka on 27 prosenttia edellistä tilikautta enemmän. Kahden viime tilikauden aikana toimiston liikevaihto on kasvanut yhteensä reilusti yli kolmanneksen.

”Yritysten toimintaympäristö on muuttunut radikaalisti, ja asiakkaidemme liiketoimintaan kohdistuvat vaatimukset ovat jatkuvasti nousseet. Samalla neuvonantomme kysyntä on kasvanut suuremmaksi kuin koskaan. Olemme ottaneet johtavan aseman uuden ajan asianajotoimistomarkkinoilla tekemällä asioita omalla uniikilla tavallamme. Olen erittäin ylpeä loistavasta tiimistämme ja yhdessä tekemästämme työstä. Tehtävämme on auttaa asiakkaitamme menestymään, ja teemme myös jatkossa kaikkemme tarjotaksemme asiakkaillemme markkinoiden parhaan tuen”, toimitusjohtaja Sakari Lukinmaa sanoo.

Castrén & Snellmanin kasvu on ollut markkinoita nopeampaa läpi koko palvelutarjoaman niin yritysjärjestelyissä ja riitojen ratkaisemisessa kuin liikejuridiikan muillakin erikoisalueilla. Toimisto on ollut mukana Suomen merkittävimmissä yritysjärjestelyissä, riita-asioissa ja kasvuyhtiöiden rahoituskierroksissa sekä suuressa osassa pörssilistauksia. Vahva osaaminen vihreän rahoituksen, energiamurroksen ja teknologian toimialoilla näkyy myös liiketoimintamme kasvussa.

”Haluan kiittää asiakkaitamme luottamuksesta sekä koko henkilökuntaa – kaikkia cassulaisia – tinkimättömästä työstä asiakkaidemme tukemiseksi vaativissa toimeksiannoissa. Määrätietoinen työ markkinoiden parhaan asiakas- ja työntekijäkokemuksen tarjoamiseksi jatkuu. Kaksi peräkkäistä vahvan kasvun vuotta antavat meille selkeän suunnan kohti tulevaa”, Lukinmaa jatkaa.

Lähes 300 huippuasiantuntijaa 22 eri oikeudenalalta

Kysynnän lisääntyessä toimisto on rakentanut kestävää kasvua rekrytoimalla aktiivisesti uusia osaajia. Toimiston henkilöstömäärä on vuosina 2020 ja 2021 kasvanut 35 henkilöllä. Suomessa työskentelevien juristien määrässä mitattuna toimisto kasvoi vuonna 2021 Suomen suurimmaksi asianajotoimistoksi.

”Mielenkiintoiset ja haastavat projektit vetävät puoleensa huippuosaajia, jotka haluavat kehittää itseään ja osaamistaan. Osaajia houkuttelee myös Castrén & Snellmanin ainutlaatuinen yrityskulttuuri. Tällä reseptillä rakennamme laaja-alaista ja korkeatasoista neuvonantoamme myös tulevaisuudessa. Pidämme kiinni arvoistamme, ainutlaatuisesta yhdessä tekemiseen perustuvasta kulttuuristamme sekä ihmisten hyvinvoinnista ja osaamisen kehittämisestä”, Lukinmaa kertoo.

Tulevaisuuden neuvonantoa tukevat myös tuoreimmat osakasnimitykset: Ilona Karppinen ja Kim Parviainen vahvistivat riitaosaamista helmikuussa 2022 ja Thomas Landell aloittaa yritysjärjestelyiden ja pääomamarkkinoiden osakkaana toukokuussa.

Tilikauden 2021 päättyessä toimistossa työskenteli 293 työntekijää.

Kansainvälistä tunnustusta

Kasvun lisäksi myös asiakkaidemme tyytyväisyys asiantuntijoidemme osaamiseen ja palveluihimme on pysynyt korkeana. Palvelumme ja asiantuntijamme luokiteltiin tuoreissa Chambers Europe– ja Legal 500 -tutkimuksissa jälleen alan parhaiden joukkoon.

Toimisto sai vuoden 2021 aikana useita kansainvälisiä tunnustuksia: Women in Business Law Awards Europe ja The Lawyer European Awards palkitsivat Castrén & Snellmanin Pohjoismaiden parhaana asianajotoimistona ja Benchmark Litigation Europe Awards palkitsi Castrén & Snellmanin vuoden parhaana suomalaisena asianajotoimistona.