15.9.2022

Karlo Siirala ja Minna Korhonen Castrén & Snellmanin osakkaiksi

Castrén & Snellman on kutsunut pääomasijoitus- ja yritysjärjestelyjuristi Karlo Siiralan ja rahoitusjuristi Minna Korhosen osakkaiksi 1.2.2023 alkaen. Nimityksillä toimistomme vahvistaa asemaansa Suomen johtavana neuvonantajana kansainvälisissä pääomasijoituksissa sekä haastavissa yritys- ja rahoitusjärjestelyissä.

”Kansainvälinen pääomasijoitusmarkkina on viimeaikaisesta turbulenssista huolimatta vahvassa kasvussa, ja suomalaisyritykset ovat keränneet vuosi vuodelta yhä suurempia sijoituksia. Karlo on kulkenut toimistossamme tätä matkaa ulkomaisten pääomasijoitusyhtiöiden ja kansainvälistyvien kasvuyritysten luottokumppanina ja monien haastavien hankkeiden avainhenkilönä. Myös hänen otteensa vaativissa säänneltyjen alojen yritysjärjestelyissä on vakuuttanut asiakkaamme. Karlon nimitys eittämättä tukee asemaamme pääomasijoittamisen ja yritysjärjestelyiden johtavana neuvonantajana”, Castrén & Snellmanin toimitusjohtaja Sakari Lukinmaa sanoo.

”Kasvavan rahoitusryhmämme menestystekijä on kyky tuottaa asiakkaillemme arvoa ymmärtämällä heidän liiketoimintansa ja ottamalla se huomioon juridisessa neuvonannossa. Minnan monipuolinen kokemus vaativista transaktioista ja rahoitusjärjestelyistä, vahva palveluasenne ja panostaminen strategisten kumppanuuksien kehittämiseen täydentää erinomaisesti tiimiämme ja transaktioryhmäämme. Asiakkaat arvostavat hänen juridisia taitojaan ja hyvin käytännönläheistä otettaan toimeksiannoissa”, Lukinmaa jatkaa.

Karlo Siirala: asiakkaiden luottokumppani kansainvälisissä pääomasijoituksissa ja yritysjärjestelyissä

Karlo Siiralalla on pitkä kokemus strategisena neuvonantajana vaativista kansainvälisistä pääomasijoitustransaktioista ja yritysjärjestelyistä. Hän on Suomen eturivin osaaja muun muassa rajat ylittävissä buyout-, growth- ja vähemmistösijoituksissa, exiteissä ja vaativissa yritysjärjestelyissä. Lisäksi hän on syvällisesti perehtynyt pääomarahastoihin ja rahastosijoituksiin liittyviin kysymyksiin. Erityisen hyvin Karlo tuntee teknologia-alan sekä säännellyt toimialat, kuten pankki-, vakuutus- ja finanssialat.

Karlo on edustanut urallaan useita kansainvälisiä pääomasijoitusyhtiöitä, institutionaalisia sijoittajia sekä kasvuyrityksiä merkittävissä rajat ylittävissä pääomasijoituksissa. Tämän vuoden alussa hän toimi muun muassa Blackstone Growthin neuvonantajana rahoituskierroksella, jossa suomalainen RELEX Solutions keräsi 500 miljoonan euron rahoituksen, sekä Seraphim Spacen ja Molten Venturesin neuvonantajana suomalaisen avaruusteknologiayhtiö ICEYEn 120 miljoonan euron rahoituskierroksella. Karlo on toiminut neuvonantajana myös lukuisissa merkittävissä ja uraauurtavissa yritysjärjestelyissä säännellyillä toimialoilla, kuten finanssialalla.

”Karlolla on poikkeuksellisen laaja kokemus kansainvälisten pääomasijoittajien tarpeista ja toimintatavoista. Hänet tunnetaan paitsi alansa eturivin juristina ja monien asiakkaidemme luottokumppanina, myös reiluna kollegana ja nuorempien juristien sparraajana. Analyyttisyydessä Karlolle on vaikea löytää vertaista”, transaktiopalveluiden vetäjä, osakas Jarno Tanhuanpää sanoo.

Pääomasijoittajat perkaavat yhä tarkemmin yritysten vastuullisuutta

Yritysvastuu on ollut laajeneva megatrendi jo vuosien ajan, ja se näkyy Karlo Siiralan mukaan erityisen hyvin sijoittajakentässä.

”Jos due diligence -selvityksessä käy ilmi, että esimerkiksi työntekijöiden kohtelussa on ollut väärinkäytöksiä, se keikauttaa venettä enemmän kuin aiemmin. Sijoittajat reagoivat sosiaalisen vastuun kysymyksiin aiempaa voimakkaammin, mikä kannustaa yrityksiä vähän kilpailemaankin näissä kysymyksissä. Meidän tehtävämme on olla asiakkaidemme silmät ja korvat vastuullisuuskysymyksissä ja varmistaa, että sijoituskohteissa toimitaan vastuullisesti. Toisaalta neuvomme kasvuyrityksiä täyttämään sijoittajien tiukentuvat vaatimukset koskien vastuullisuutta ja compliance-asioita”, Siirala tiivistää.

Viimeiset kaksi vuotta ovat aiheuttaneet kovaa turbulenssia markkinoilla, ja ennakointi on ollut vaikeaa. Monet muutoksista jäävät pysyviksi.

”Miten tahansa markkina kehittyykin, siitä voi olla varma, että yritysten vastuullisuudelle ja sen jatkuvalle kehittämiselle on tilausta”, Siirala toteaa. ”Luotan siihen, että Castrén & Snellmanin tiimit löytävät asiakkaillemme parhaat mahdolliset ratkaisut tilanteessa kuin tilanteessa. Olen innoissani siitä, että pääsen uudessa roolissani kehittämään toimistomme kattavaa palveluvalikoimaa huipputiimiemme kanssa.”

Karlo on työskennellyt Castrén & Snellmanilla vuodesta 2011. Kansainvälistä neuvonantajan kokemusta hän on kerryttänyt työkomennuksella Shearman & Sterling -asianajotoimistossa Lontoossa. Karlolla on suomalaisen oikeustieteen maisterin tutkinnon lisäksi Master of Laws (LLM) -tutkinto Columbian yliopistosta New Yorkista.

Minna Korhonen: vaativien rahoitusjärjestelyiden kokenut erityisosaaja

Minna Korhosella on 15 vuoden kokemus rahoitusalalta. Hän neuvoo kotimaisia ja kansainvälisiä rahoituslaitoksia, sijoittajia ja lainanottajia monenlaisissa merkittävissä rahoitusjärjestelyissä, yritysrahoituksissa ja rahoituksen uudelleenjärjestelyissä. Hänelle on kertynyt kokemusta muun muassa vaativasta kiinteistökehityksestä, vihreän energian ja projektirahoituksen hankkeista, yrityskaupparahoituksesta ja kestävän rahoituksen kysymyksistä.

”Otan Castrén & Snellmanin osakkuuden innolla vastaan. Saan jatkossakin avustaa mahtavia asiakkaitamme yhdessä osaavan tiimimme kanssa ja tarjota heille olennaiset asiat esiin tuovaa oikeudellista neuvontaa. Olen myös innoissani mahdollisuudesta päästä osallistumaan laajasti toimistomme kehittämiseen”, Korhonen iloitsee.

Minna on luottoneuvonantaja esimerkiksi useille johtaville kiinteistö-, rahoitus- ja energia-alan toimijoille. Heitä neuvoessaan hän on nähnyt, miten vastuullisuuskysymykset ovat muuttaneet markkinaa. Kestävällä rahoituksella onkin tärkeä rooli vihreän siirtymän vauhdittamisessa ja ilmastonmuutoksen hillinnässä.

”Vastuullisuus ei ole rahoitusmarkkinassa enää trendi, vaan se on arkipäivää. Sijoittajat sijoittavat kestäviin hankkeisiin ja vaativat kestävää rahoitusta, ja rahoittajat haluavat tukea tätä kehitystä. Me jaamme nämä tavoitteet asiakkaidemme kanssa. Viime vuosina vastuullisten lainojen markkinat ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Kasvua ovat siivittäneet varsinkin kestävyyssidonnaiset lainat, joissa lainan ehtoja on sidottu lainanottajan kestävyystavoitteisiin”, Korhonen kertoo.

”Rahoitustiimimme on markkinassa erittäin hyvissä asemissa, sillä lähdimme ensimmäisten joukossa panostamaan kestävien rahoitusratkaisujen osaamiseen. Asiakkaamme luottavat siihen, että me tunnemme parhaat käytännöt ja kykenemme tarjoamaan kuhunkin tilanteeseen sopivinta neuvonantoa. Viime aikoina olemme olleet mukana monissa vihreän rahoituksen ja kestävyyssidonnaisten rahoitusjärjestelyiden hankkeissa ja päässeet lisäämään markkinaosapuolten tietoisuutta näistä asioista ja tekemään maailmasta vähitellen vastuullisempaa.”

Castrén & Snellmanin Rahoitus-palvelun vetäjä, osakas Tero Tuomisto arvostaa Minnan energisyyttä ja kokemuksen tuomaa kokonaisnäkemystä:

”Minna on pitkän linjan kiinteistöalan osaaja, ja hänellä on monipuolista kokemusta erilaisista rahoitusjärjestelyistä, joissa vaaditaan oikeudellisen asiantuntemuksen lisäksi kaupallista ymmärrystä ja strategista näkemystä. Hän on myös vastuullisuusasioiden edelläkävijä rahoitusalalla. Kestävän rahoituksen markkina on asiakkaillemme pysyvää liiketoimintaa, joka tulee kasvamaan vuosi vuodelta. Meillä on nyt juuri oikea tiimi auttamaan asiakkaitamme saavuttamaan tavoitteensa yhä monimutkaisemmiksi muodostuvissa järjestelyissä. Minna on luotettava tiimipelaaja, joka tuo vetämiinsä projekteihin sekä vahvaa liiketoiminnallista näkemystä että hyvää fiilistä”, Tuomisto kuvailee.

Minna on toiminut asianajajana vuodesta 2009 ja työskennellyt counsel-juristina Castrén & Snellmanilla vuodesta 2018 lähtien. In-house-kokemusta hän on kerryttänyt työkomennuksella Finanssialan keskusliitossa.

Lämpimät onnittelut, Karlo ja Minna!