12.5.2023

Castrén & Snellman koko lakialan ykköstyönantaja Universumin opiskelijatutkimuksessa

Castrén & Snellman nousi Universumin tuoreimmassa opiskelijatutkimuksessa koko lakialan halutuimmaksi työnantajaksi. Toimistomme on pitänyt yksityisen sektorin ykköspaikkaa jo viidentoista vuoden ajan aina siitä lähtien, kun tutkimus toteutettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2008. Koko lakialan voitto on meille toinen.

Vuosittain toteutettava kyselytutkimus kartoittaa eri alojen yrityksien työnantajakuvaa opiskelijoiden keskuudessa. Tänä vuonna 28 prosenttia lakialan opiskelijoista valitsi Castrén & Snellmanin ihanteellisimmaksi työnantajaksi.

”Olemme kiitollisia ja otettuja opiskelijoilta saamastamme tunnustuksesta! Haluamme mahdollistaa ja tukea opiskelijoiden kasvua asiantuntijoina jo opintojen aikana, ja olemme tehneet pitkäjänteistä ja systemaattista työtä harjoitteluohjelmien kehittämiseksi ja yrityskulttuurimme vaalimiseksi.  Tavoitteemme on olla alamme paras työpaikka niin opiskelijoille kuin kokeneemmillekin asiantuntijoille”, henkilöstöjohtaja Outi Ruohola sanoo.

Aitoa yhteistyötä ja kiinnostavia toimeksiantoja

135-vuotisen historiamme aikana olemme toimineet neuvonantajina yhteiskunnallisesti merkittävissä hankkeissa ja olleet mukana luomassa nuorille lupauksille hienoja kasvun paikkoja. Kiinnostavat toimeksiannot ja kannustava yrityskulttuuri tukevat osaamisen kehittymistä ja yhteisöön kiinnittymistä.

”Harjoittelijat ovat toimistollemme tärkeitä, ja tarjoammekin vuosittain yli 100 harjoittelupaikkaa. Harjoittelijat pääsevät mukaan avustamaan tiimejämme Suomen markkinan haastavimpien toimeksiantojen hoitamisessa, oppimaan monipuolisesti yritysjuridiikasta ja näin kehittymään asiantuntijapolullaan. Uskon, että yrityskulttuurimme, mutkattomuutemme ja koko toimiston aito yhteistyö tukevat sitä, että meillä viihdytään ja meille jäädään usein myös harjoittelun jälkeen”, toimitusjohtaja Sakari Lukinmaa tiivistää.

Tutkimuksen tulokset julkistettiin Universum Awards -tilaisuudessa 11.5.2023. Tutkimukseen osallistui tänä vuonna 37 eri korkeakoulusta yhteensä 13 424 opiskelijaa, joista 322 oli oikeustieteen opiskelijoita. Oikeustieteiden opiskelijoiden lisäksi Universumin opiskelijatutkimus kattaa muun muassa tekniikan, terveyden ja kaupallisen alan sekä IT-alan opiskelijat.

Suuret kiitokset opiskelijoille luottamuksesta!