1.2.2023

Uudet osakkaamme näkevät kuluvassa vuodessa mahdollisuuksia – ennakointi auttaa yritykset haastavien vaiheiden yli

Rahoitusjuristi Minna Korhonen ja pääomasijoitus- ja yritysjärjestelyjuristi Karlo Siirala aloittivat osakkaina 1. helmikuuta 2023. Vaikka markkinatilanteeseen liittyy epävarmuuksia, uudet osakkaat suhtautuvat markkinoiden kehittymiseen optimistisesti ja luottavat siihen, että ennakointi ja mukautumiskyky auttavat yritykset vaativienkin vaiheiden yli.

Minna ja Karlo ovat molemmat innoissaan uudesta roolistaan osakkaana. Kumpikin on päässyt pitkään Castrén & Snellmanilla työskennelleenä kehittämään tiimien toimintaa ja niiden palvelutarjoamaa. Uuden roolin myötä Minna ja Karlo pääsevät entistä paremmin sukeltamaan koko toimiston pitkäjänteiseen kehittämiseen ja olemaan yhä vahvemmin myös asiakkaidemme strateginen kumppani.

”Odotan innolla, että pääsen kehittämään laajasti liiketoimintaamme palvelurajat ylittäen. Toimistomme lyömätön etu on se, että asiakkaamme saavat meiltä kaikki tarvitsemansa liikejuridiikan palvelut”, Minna sanoo.

”Juuri nyt vireillä on useita mielenkiintoisia yritysjärjestelyjä ja pääomasijoituksia sekä mielenkiintoisia sisäisiä kehitysprojekteja. Olen iloinen, että pääsen olemaan yhä tiiviimmin mukana asiakkaidemme merkittävimmissä hankkeissa”, Karlo kertoo.

Ennakointi auttaa yrityksiä sopeutumaan markkinoiden muutoksiin  

Markkinoiden aktiivisuus laski viime vuoden lopulla vilkkaan kauden jälkeen. Aktiivisuuden laskuun vaikuttivat esimerkiksi inflaatio, korkotason nousu, Ukrainan sodan seurannaisvaikutukset muun muassa kiinteistö- ja rakennusalalla sekä pörssiyhtiöiden arvostustason yleinen lasku erityisesti teknologia-alalla, mikä heijastui myös listaamattomaan osakemarkkinaan. Minna ja Karlo luottavat kuitenkin siihen, että markkinoiden muutosten ennakointi ja kyky sopeutua muutoksiin auttavat yrityksiä menestymään myös mahdollisesti vaativampina aikoina.

”Epävarmemmassa markkinaympäristössä pääomasijoittajat menestyvät luovuudella ja kekseliäillä yrityskauppastrategioilla. Pääomasijoittajat ovat osoittaneet kykynsä luoda lisäarvoa muun muassa pörssiyhtiöiden public-to-private-yrityskaupoilla, hyödyntämällä useisiin perättäisiin tai jopa samanaikaisiin yrityskauppoihin perustuvia buy-and-build-strategioita sekä ostamalla liiketoimintoja carve-out-järjestelyissä. Carve-out-järjestelyt tulevat lisääntymään, kun yritykset virtaviivaistavat toimintojaan ja divestoivat ydinstrategiaan kuulumatonta liiketoimintaa”, Karlo sanoo.

Ennakoinnin ja mukautumiskyvyn merkitys näkyy myös rahoitusalalla.

”On mahdollista, että yrityksissä tulee tänä vuonna tarvetta järjestellä lainoja ja muokata rahoitustilannettaan vastaamaan nykytalouden haasteisiin. Yrityksen kannattaakin ennakoida tulevia markkinamuutoksia ja omaa talouskehitystään. Avoin dialogi rahoittajien suuntaan on suositeltavaa.”

Markkina vilkastunee vuoden aikana

Vaikka markkinoilla on ollut viime aikoina epävarmuutta, kevät Castrén & Snellmanilla näyttää aktiiviselta. Minna ja Karlo suhtautuvatkin positiivisesti markkinan vilkastumiseen kuluvan vuoden aikana.

”Jos korkotaso ja inflaatio tasoittuvat ja pörssi alkaa vetää paremmin, markkina voi kääntyä hyvinkin aktiiviseksi. Näemme yritysjärjestelymarkkinassa jo vilkastumisen merkkejä ja uskon, että tästä vuodesta tulee aktiivinen yritysjärjestelyvuosi”, Karlo pohtii.

Osakkaat ennakoivat, että vastuullisuus ja vihreä siirtymä näkyvät markkinassa edelleen tänä vuonna: sijoitukset energia- ja infrastruktuurialan yrityksiin tulevat todennäköisesti lisääntymään ja erityisesti uusiutuviin energialähteisiin ja teknologioihin liittyvät sijoitukset kasvattavat suosiotaan.

”Vastuulliset rahoitushankkeet ja yritykset menestyvät myös vaativina aikoina”, Minna tiivistää.