Karlo Siirala

osakas, asianajaja, LL.M.

Neuvon pääomasijoittajia, institutionaalisia sijoittajia, yrityksiä sekä yrittäjiä ja yritysten johtoa moninaisissa yritysjärjestelyissä. Erikoisalaani ovat vaativat rajat ylittävät yrityskaupat, buyout-sijoitukset, exit-prosessit sekä growth- ja vähemmistösijoitukset. Minulla on kokemusta haastavien kansainvälisten yritysjärjestelyjen toteuttamisesta lukuisilla eri toimialoilla, erityisesti teknologia- ja life sciences -aloilla sekä säännellyillä toimialoilla, kuten pankki-, vakuutus- ja finanssialalla.

Avustan lisäksi rahastonhoitajia ja sijoittajia moninaisissa pääomasijoitusrahastoihin liittyvissä kysymyksissä, kuten rahastojen perustamisessa, rinnakkais- ja yhteissijoitusjärjestelyissä, rahastosijoituksissa ja rahasto-osuuksien jälkimarkkinakaupoissa.

Olen suorittanut oikeustieteen maisterin tutkintoni Helsingin yliopistossa. Lisäksi olen suorittanut kansainvälisen maisterinohjelman (LL.M.) New Yorkissa Columbia Law Schoolissa. Minulla on ulkomaan kokemusta myös Lontoosta, jossa olin vuonna 2015 työkomennuksella johtavassa yhdysvaltalaisessa asianajotoimistossa. Euromoney Legal Media Group nimesi minut nousevaksi tähdeksi yritysjärjestelyjen ja pääomasijoittamisen alalla IFRL1000 Rising Stars Expert Guide 2022 -listauksessaan.

Luennoin säännöllisesti yritysjuridiikkaan ja yritysjärjestelyihin liittyvistä aiheista yliopistoissa ja asiakastilaisuuksissamme.

Uusimmat referenssit

Palvelut Data ja teknologia, Pääomasijoittaminen, Vero ja strukturointi, Yritysjärjestelyt, Lääketeollisuus ja terveysteknologia, Pääomasijoittaminen, Teknologia ja viestintä
Julkaistu 14.3.2024
Palvelut Pääomasijoittaminen, Vero ja strukturointi, Lääketeollisuus ja terveysteknologia
Julkaistu 6.2.2024
Palvelut Pääomasijoittaminen, Työoikeus, Ympäristö, infrastruktuuri ja luonnonvarat, Yritysjärjestelyt, Rakentaminen ja teollisuuden palvelut
Julkaistu 20.12.2023
Palvelut Vakuutus
Julkaistu 5.12.2023
Palvelut ESG ja yritysvastuu, FDI-sääntelyneuvonta, Immateriaalioikeudet, Kilpailuoikeus ja julkiset hankinnat, Life Sciences, Pääomasijoittaminen, Rahoitus, Työoikeus, Vero ja strukturointi, Yritysjärjestelyt, Lääketeollisuus ja terveysteknologia
Julkaistu 4.12.2023
Palvelut Data ja teknologia, Immateriaalioikeudet, Life Sciences, Työoikeus, Vero ja strukturointi, Yritysjärjestelyt
Julkaistu 7.11.2023
Palvelut Data ja teknologia, Pääomasijoittaminen, Työoikeus, Vero ja strukturointi, Yritysjärjestelyt
Julkaistu 21.9.2023
Palvelut Kiinteistösijoittaminen ja -transaktiot, Life Sciences, Pääomasijoittaminen, Lääketeollisuus ja terveysteknologia
Julkaistu 30.8.2023