Robin Ollus
Associate, asianajaja, varatuomari
Tietoa minusta
Neuvon asiakkaita riidanratkaisuun liittyvissä kysymyksissä. Osaamisalueeseeni kuuluvat sekä kotimaiset että kansainväliset tuomioistuin- ja välimiesmenettelyt.
Olen valmistunut oikeustieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta. Lisäksi olen opiskellut oikeustiedettä Melbournen yliopistossa Australiassa. Innostuin riidanratkaisusta jo opintojeni alkuvaiheessa ja syvensin osaamistani opintojeni aikana osallistumalla pohjoismaalaiseen oikeustapauskilpailuun ja kirjoittamalla tutkielmani välityslausekkeisiin liittyvästä aiheesta.
Aloitin työt Castrén & Snellmanilla jo opintojeni ohessa, ja ehdin kerätä arvokasta työkokemusta useamman vuoden ajan ennen valmistumistani. Valmistumiseni jälkeen minun oli helppo jäädä Castrén & Snellmanille: minusta on innostavaa, kun saan työskennellä kannustavassa ilmapiirissä huippuammattilaisten kanssa ja loistaa omilla vahvuuksillani. Ennen valmistumistani olen kartuttanut kokemusta harjoittelijana myös toisessa johtavassa suomalaisessa asianajotoimistossa.
Vapaa-ajallani olen intohimoinen urheilija, minkä lisäksi nautin kalastamisesta saaristossa.
Kielitaito: ruotsi, suomi, englanti