Stipendi tulevai­suudelle

Castrén & Snellmanin sydän on aina sykkinyt paremmalle ja oikeudenmukaisemmalle huomiselle. 135-vuotisen historiamme aikana olemme toimineet neuvonantajina yhteiskunnallisesti merkittävissä, uraauurtavissa hankkeissa ja olleet mukana luomassa nuorille lupauksille ja vaikuttajille kasvun paikkoja.

Juhlavuotemme kunniaksi jaamme 40 Stipendiä tulevaisuudelle. Haluamme näin tukea tulevaisuutemme rakentajia.

Stipendi tulevaisuudelle on pieni kannustuksemme aktiivisille tekijöille ja toimijoille, jotka käyttävät omaa ääntään ja ajatteluaan ja panevat itsensä likoon paremman tulevaisuuden puolesta. Opiskelijoille, jotka ovat osoittaneet erityistä yhteiskunnallista aktiivisuutta ja vaikuttaneet itselleen tärkeisiin asioihin. Heille, joita yhteinen ajaa enemmän kuin oma ja jotka paitsi haaveilevat, myös toimivat.

Stipendihaku on päättynyt 30.4.2023. Kiitokset kaikille suosittelijoille ja stipendejä hakeneille!

Iloksemme voimme nyt kertoa, että stipendit myönnettiin seuraaville ansioituneille opiskelijoille:

Alli Pylkkö, oikeustieteet
Cevor Tikerpuu, oikeustieteet
Elias Järventaus, kauppatieteet
Elisa Hyvärinen, oikeustieteet
Emilia Tuomiluoma, oikeustieteet
Emma Långström, oikeustieteet
Enna Hietikko, oikeustieteet
Hekma Peltonen, oikeustieteet
Helen Laitinen, kauppatieteet
Jere Tuononen, oikeustieteet
Julia Kinnunen, oikeustieteet
Kerttu Mikkonen, kauppatieteet
Martta Luoma, oikeustieteet
Onni Kuivala, oikeustieteet
Pia Blomqvist, kauppatieteet
Ronja Dorairaju, kauppatieteet
Roope Rantala, oikeustieteet
Sami Hasunen, oikeustieteet
Sonja Kojo, oikeustieteet
Venla Mathlein, oikeustieteet

Siirry tästä uutiseen: Tulevaisuuden menestystarinat kirjoitetaan uuden sukupolven äänellä – 40 stipendin saajaa on valittu


Etsimme tulevaisuuden menestystarinoiden kirjoittajia

Tulevaisuuden menestystarinat on aina kirjoitettu uuden sukupolven äänellä. Nyt haluamme palkita stipendein näitä tulevaisuutemme kirjoittajia.

Jaamme puolet stipendeistä korkeakouluopiskelijoille ja puolet yläkoulun 9.-luokkalaisille ja lukion abiturienteille. Yläkoululaisten ja lukiolaisten stipendit lahjoitettiin suoraan oppilaitoksille, jotka ovat puolestaan valinneet stipendien saajat. Stipendit jaetaan kevätjuhlien yhteydessä.

Korkeakouluopiskelijoiden stipendivalinnat teki stipendiraati.


Stipendiraati

Stipendien saajat on valinnut stipendiraati, johon kuuluivat Castrén & Snellmanin toimitusjohtaja Sakari Lukinmaa ja henkilöstöjohtaja Outi Ruohola sekä vaikuttaja Maria Karjalainen ja Sitran vanhempi neuvonantaja Jorma Jaalivaara. Raati käsitteli stipendihakemukset nimettöminä.

Maria Karjalainen, Nuorten UNESCO-delegaatti 20232024
Nuorten Unesco-delegaatit osallistuvat mm. Unescon yleiskokoukseen osana Suomen delegaatiota sekä ovat kutsuttuina asiantuntijoina OKM:n alaisen Suomen Unesco-toimikunnan kokouksissa. Unesco-delegaattipestin ohella Karjalaisella on yli viiden vuoden kokemus kansalliselta ja pohjoismaiselta nuorisojärjestökentältä nuorten osallisuuden ja vaikuttamisen vahvistamisesta.

Jorma Jaalivaara, Vanhempi neuvonantaja, Sitra
Sitran entinen lakiasiainjohtaja, johtoryhmän jäsen ja hallituksen sihteeri (1.8.1999–31.10.2022).

Nykyiset tehtävät Sitran vanhempana neuvonantajana käsittävät 1.11.2022 lähtien Sitran sijoitustoiminnan johtamiseen liittyviä tehtäviä sekä Sitra-instituution ja Sitran sijoitus- ja rahoitustoiminnan juridiikkaan liittyviä neuvontatehtäviä. Luottamustoimena tehtäviin kuuluu lisäksi toimiminen Sitran hallintoneuvoston sihteerinä.

Sakari Lukinmaa, Castrén & Snellmanin toimitusjohtaja

Outi Ruohola, Castrén & Snellmanin henkilöstöjohtaja


Vinkit Stipendi tulevaisuudelle -hakuun

  1. Kerro meille omin sanoin, miten olet osoittanut erityistä yhteiskunnallista aktiivisuutta ja vaikuttanut sinulle tärkeisiin asioihin. Kerro myös ajatuksistasi, teoistasi ja toimistasi – kuinka haluat muuttaa maailmaa? Mikä sinua motivoi ja mikä saa sinut toimimaan yhteisen hyvän eteen?
  2. Stipendejä ei jaeta koulumenestyksen perusteella. Sen sijaan haluamme palkita stipendein opiskelijoita, jotka ajavat intohimoisesti ja määrätietoisesti itselleen tärkeitä yhteiskunnallisia asioita. Kerrothan tästä meille hakemuksessasi.
  3. Ole rohkeasti oma itsesi!

 

Q&A

Kuka voi hakea stipendiä?

Stipendi tulevaisuudelle -haku on tarkoitettu suomalaisessa korkeakoulussa kirjoilla oleville oikeustieteen ja kauppatieteiden pääaineopiskelijoille sekä kaupallisen alan tradenomiopiskelijoille.

Onko stipendin summa sama kaikille korkeakouluopiskelijoille?

On. Jaamme korkeakouluopiskelijoille opintojen tukemiseksi 20 stipendiä, jotka ovat 500 euron arvoisia.

Olen lukiolainen/9.-luokkalainen, voinko hakea stipendiä?

Avoin stipendihaku on tarkoitettu korkeakouluopiskelijoille. Jaamme lisäksi 10 stipendiä lukion abiturienteille ja 10 yläkoulun 9.luokkalaisille. Castrén & Snellman valitsee stipendiohjelmaan kuuluvat koulut ja lukiot. Yläkoululaisten ja lukiolaisten stipendiohjelmaan valitut oppilaitokset valitsevat itse stipendien saajat.

Milloin saan tietää, onko minut valittu stipendin saajaksi?

Stipendihaku päättyy 30.4.2023, ja stipendiraati valitsee stipendien saajat toukokuussa. Ilmoitamme kaikille hakijoille valinnoista henkilökohtaisesti sähköpostilla toukokuun aikana.

Minulla on tärkeä stipendihakuun liittyvä kysymys, mitä teen?

Voit lähettää kysymyksesi sähköpostitse osoitteeseen stipenditulevaisuudelle@castren.fi tai soittaa Hanna Hokkaselle (ks. yhteystiedot alta).

 

Ota yhteyttä

stipenditulevaisuudelle@castren.fi

Stipendihaku on päättynyt 30.4.2023. Kiitokset kaikille suosittelijoille ja stipendejä hakeneille!